Vähän Marikasta, kun se on ollut poissa viikon.

http://www.youtube.com/watch?v=btPJPFnesV4&ob=av3e

Laitahan tämä ensimmäiseksi soimaan, niin pääset tunnelmaan.

Millainen on Marika ja millaista on asua Marikan kanssa?

Marika on hauska, vähintään yhtä hauska kuin mä.

Kerran mä luin mun huoneessa kirjaa, ja mulla oli aika tylsää. Sanoin siitä Marikalle. Se huusi: "Odota! Et saa avata ovea, vaikka kuuluisi mitä!"

Kuului ähellystä, huonekalujen siirtämistä ja kiroilua.

Hetken kuluttua ovi aukeni hiljalleen ja sen takaa paljastui lakana, joka oli valaistu takaa lampulla. Sitten tuli Marika, hikinauha päässään ja "The Eye of Tiger" pärähti soimaan.

Minä oikealla ja Mara vasemmalla. Mä olen luonnollisesti se, joka ruskettuu helpommin. Vaikka häviänkin nyrkkitappelut aina.

Marika esitti Rocky-tanssin, jossa se veteli leukoja yhdellä kädellä jos toisellaankin. Joku toiveikas on nimittäin joskus asentanut meille mun huoneen oveen sellaisen kepin, millä voi vetää leukoja ja kasvattaa lihasmassaa. Me käytetään sitä sukkien kuivaamiseen.

Nauroin itselleni vatsalihakset.

Marikan pyykit kuivumassa. Noita pitkiä se käyttää talvikylmällä, vaikka yritin sanoa, että virtsarakontulehduskin olisi parempi. Se ei uskonut.

Kerran Marika halusi mennä ostamaan karkkia. Mä en halunnut, koska halusin pysyä laihana. Marika ruinas ja ruinas, ja lopulta huusi itku kurkussa ettei puhu mulle enää koskaan. Mutta mä pysyin lujana.

Sitten meni kymmenen minuuttia ja se ilmestyi mun ovelle karkkilaatikonpohja kädessään, jossa luki kissan kokoisilla kirjaimilla: "PLIIS." Nykyisin se kyltti on meidän vessan ovessa ja se kehoitaa siellä asioivia olemaan nopeita.

Mun viikko on mennyt kaikkea muuta kuin yksinäisenä. Tuskin olen Kauniaista nähnytkään, tai kotona edes yöpynyt. Tällä puolikkaalla Gunillalla on ollut vieraita joka yö, tai sitten se ei ole nukkunut kotonaan.

Eilen heräsin Kalliosta vanhan kunnon darran kanssa. Hiipailin asunnosta, etten herättäisi ketään ja melkein oksensin lumihankeen. Ja ei kun kirjastoon hakemaan materiaalia seuraavan päivän esitelmään, jota en ollut edes aloittanutkaan.

Olen muuten luonut teorian.

Koska, huolimatta riettaista maineistamme, mulla ja Marikalla on aika vähän mahanpohjasutinaa. Marikalla on pikemminkin eräs kaukoihastus, jota me kutsumme "Soneramieheksi". Se myi Marikalle kerran puhelimen, ja me nähtiin se uudestaan baarissa. Siellä sitten istuimme melkein viisi tuntia juomassa ylihintaista olutta, koska Marika ei uskaltanut mennä puhumaan sille. Lopulta se lähti ja siihen päättyi vuosisadan rakkaustarina.

Onneksi Gunillat tietää missä se työskentelee, ja kahden kuukauden kuluttua, kun mulla on varaa ostaa uusi kone, voidaan vetää pohjat ja mennä taas puhumaan sille yksikkönä.

Takaisin teoriaan.

Luulen, että kaikilla on sellaisia kausia kun ne tuntee itsensä halutuiksi ja niillä alkaakin olla levikkiä. Silloin kannattaa, maineestaan huolimatta ja juuri siksi, panna varastoon.

Se toimii sellaisena energiavarastona. Vinkkinä siis, että useimmiten ei kannata sanoa ei, vielä harvemmin ehkä ja mahdollisimman useasti kyllä.

Rakkautta!