Terve.
Muuttomme käynnistyi viime viikolla reppu selässä.
Talomme sijaitsee Kauniaisten keskustassa, siinä kaikkein rumimmassa asunnossa. Se on syksyn harmaa, matalakattoinen, sisältä mätä ja masentunut. Naapurimme näyttävät rotilta, jotka ovat pariutuneet piisamien kanssa. Viime viikolla juttelimme heille, mutta puheesta oli vaikea saada selvää, sillä he olivat hyvin kiihtyneessä tilassa. Jokin minussa on vakuuttunut, etteivät he luultavasti osaa lukea, joten uskallan kirjoittaa heistä tänne.
"Joidenkin rikkaiden kakarat ovat menneet ja parkkeeranneet MEIDÄN paikallemme." Naapuri numero yksi selitti posket hyllyen. Avuliaina tyttöinä menimme pihalle ja työnsimme mutalätäkössä heidän autoaan. Ei auttanut ja pakenimme.
Samana iltana kastoimme asuntomme, viinipullolla ja muutamalla siiderillä. Ilotulitusraketit räiskyivät avatulta joulukadulta ja loivat valoa lamputtomaan olohuoneeseemme. (Marikan huoneeseen, sillä olohuoneet on varattu hyvin toimeentuleville.) Samaisena iltana olimme niin änkyrässä, ettemme selvinneet enää kotiimme, vaan palasimme campukselle.
Kohtalonamme on luultavasti haista, ellemme pian löydä pesukonetta. Taloyhtiössämme ei nimittäin ole pesutupaa. Saimme hyvityksenä ilmaisen saunavuoron ja luultavasti kiuas ei mene päälle. Joulun kylminä aluspäivinä löytänette alushousumme kuivumasta pesutuvan patterin päältä. Rupeamme ranskalaisiksi ja korvaamme hygienian hajuvedellä.
Maanantai-iltana Mariska oli menossa iltapesulle. Kylpyhuoneesta (jota hädin tuskin saa lukkoon) kantautui karjuntaa, sillä pieneliöt olivat vallanneet vessan. Nyt en puhu naapureistamme tai muumien esi-isistä, vaan niistä pienistä luteista tai sokeritoukista, joita löytyy vain Kauniaisten köyhimmästä talosta.
Oli niin tai näin, putosivatpa kaapit päällemme, asuipa viemärissä alligaattoreita tai hella kiehuisi rasvan peitossa, talomme on silti linnamme. On helpottavaa päästä omaan tilaan, ahtaan, hormoonien täyttämän kampuksen jälkeen, nylkyttävien teini-ikäisten jaloista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti