Runouden nykytilasta

Tämä Gunilla oli eilen tiistaina (kuinka proosallinen päivä)kuuntelemassa nykyrunoutta ja tunsi itsensä ihan pissikseksi. Kaipa se on tarttunut Marikasta.

Totuus on että mä olen vähän kyllästynyt runoilijoihin. Gulli-Heikki oli toki hyvä raastavine lapsuudenmuistoineen. Oli siellä muutama muukin sangen miellyttävä.

Ensiksi.

TÄMÄN PÄIVÄN MEIKKINI. Vinkki: Näin saat miehen!

Vaelsin tilaisuuteen, joka pidettiin jonkinlaisessa paviliongissa. Tulin suoraan töistä ja olin väsynytja pahalla tuulella.

Jos olisin raaka, analyysini tilaisuudesta olisi tämä: Känniset, enemmän tai vähemmän potentiaaliset runoilijat lausumassa enemmän tai vähemmän paskoja runojaan. Olenpa melkein jopa sitä mieltä, että runot on tarkoitettu vain luettavaksi. Epävarma, tärisevä mikki ei tee niille oikeutta.

Ja musta on huvittavaa, että vaikka kuinka kimurantti runo olisi kyseessä, niin aina, aina kun joku oli soluttanut sanan pissa, kakka, pieru, vittu, kyrpä, penis, siitin niin jengi nauroi. Ja miksi pitää näyttää taiteilijalta? Eikö musta tule koskaan uskottavaa historioitsijaa, jollen pukeudu muumioksi? Tai sen puoleen kirjailijaa, joka ei olekkaan niin salainen haaveeni. Runoilijaa musta ei tuu, hyväksyin jo nuorena, muutaman kyhäelmän jälkeen.

Nyt menen korjaamaan kirjoja ja kuuntelemaan Kaija Koota.