Marikaa, tuu kotiin, juodaan viintä sun huoneen lattialla, kääritään matot nurkkiin, vaikkei se varmaan mitään auta ja itketään mun viinaan hukuttamaani miestä, johon mulla ei todellisuudessa ollut mahdollisuuttakaan. Eipäs kuin sitä, että mä en todellisuudessa osaa muuta kuin kontata ja sammaltaa ja olen nolo. Ja haaveillaan koripallojoukkueesta, jossa mokan väriset miehet kiiltelisivät hiestä ja kikkelit olisi pesäpallomailan kokoisia ja suoria ja ylväitä. Tuo se sun laulupeli, jotta voidaan karjua Eppu Normaaleja ja näyttää Irikselle, kuinka lauletaan nuotin vierestä (sillä mä ja Iris ollaan suunniteltu, että meistä tulee yhteiskunnallisia räppäreitä, mä teen teksit ja Iris musiikin. Sä voit olla meidän ensimmäinen yleisö. Olen jo päättänyt ensimmäisen räpättibiisin nimenkin: "Älä syö kavereita." Se voisi mennä kuta kuinkin näin: Sun pihvilläs on joskus ollut näkevät silmät, sen nenä on haistanut miltä tuoksuu kevät. Rimmaako tuo edes?)
Tai Iriskin voisi tulla, mutta se ui tänne Ruotsista vasta ensi perjantaina.
Asiasta käytäntöön. Tänään kävin Akatemialla pesemässä pyykkiä (ähäkutti niille jotka lukee tätä ja miettii, etten sääntöjen mukaan saisi sitä tehdä, koska en asu siinä homelinnassa enää, toivottavasti teitä ärsyttää oikein paljon) ja saatiin mainio joulu/tuparilahja! Kiitos siitä, siinä oli juustoa ja glögiä ja keksejä, jotta saadaan lihaa rankamme ylle, koska muutenhan olisimme ihan henkareita.
Mua muuten sanottiin viikonloppuna, että olen kuin luonnonilmiö. Ehkä se on totta, sillä kevätsadetta tai auringonpaistetta ei sanota luonnonilmiöksi. Ne on jotain sellaista, mistä kukaan ei oikeastaan välitä, ne on sääilmiöitä. Mutta luonnonilmiö, se on sellainen juttu jota kukaan ei jää odottelemaan. Ukkosmyrskyt ja sellaista, vain sammuneet makaa kedolla odottaen salamaniskua.
Jos et itkenyt verisiä kyyneleitä tämän blogikirjoituksen jälkeen, sydämesi on harmaata graniittia.
PS. Mennäkö vai eikö mennä, kun ystävättäreni Kulli-Heikki lausuu tänään runojaan jossain kapakassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti