Lauantain jälkeinen olo oli sangen rapoisa, mutta mä, Asta, luikin silti reippaasti töihin. Eikä oikeastaan muuta kuin väsyttänyt! Ja olin sellainen nuupahtanut ja nukkunut liian myöhään, niin etten ehtinyt edes meikata.
Ulkoilma osoittautui sangen kauniiksi, kun kello 16 jälkeen ryömin pois. Soitin toverilleni Gulli-Heikille ja me mentiin Torkkelinmäelle hörppimään hieman olutta ja puhaltelemaan saippuakuplia. Tai siis mä puhaltelin, koska kukaan muu ei tunnu nauttivan siitä huvista niin paljon. Muumeissa käskettiin lisäämään saippuaan pihkaa, niin kuplista tulisi isompia. Pitää joskus kokeilla, sitten kun on kesä ja puissa taas pihkaa. Vai onkohan pihkaa talvellakin?
Me jatkettiin siitä sitten tyhjentämään yhtä asuntoa Vallillassa. Mä roudasin ahkerana jotain maalipurkkeja, vaikka käsivarteni olikin ruhjeilla. (Yritin jumppaa tossa taannoin ja sain reuman.) Maalipurkit oli auki. Ne valui mun päälle ja porstuaan ja ihan kaikkialle.
Onneksi Tiina toi myöhemmin mulle baariin tussin, jolla pystyin värittään kenkien vaaleanvihreät läntit. Gulli-Heikki tuomitsi blogimme juhlallisesti sosiaalipornoksi ja väitti ettei lue tätä. Oot väärässä, mä tiedän että käyt kuitenkin yön yksinäisinä tunteina selaamassa tätä ja mietit että mitäs niille Astalle ja Marikalle kuuluu, onko ne taas syöneet pullaa. (Vastaus on KYLLÄ, koska eilen Mara toi taas töistä viinereitä ja kroisantteja ja pullaa, tietysti. Valvoin metrossa malttamattomana, kuola suupielessä, lukien jotain huonoa tyttöjen kirjaa.)
Lauantai siis jatkui myöhään. Kömyttiin Kallion baareissa Tiinan kanssa, ja käytiin yksillä synttäreilläkin. Siellä oli kakkua ja boolia, jota rääpittiin ja mä lensin maahan komeat lipat. No, ei ne kauhean komeat olleet, vaan semmoiset pikemminkin pyllähdykset pyrstölle.
Ja sitten mä lähdin viimeisellä junalla kotia. Olin ihan onnessani, koska oikeastikin olin tosi väsynyt.
Joo, tosi väsynyt. Nukahdin nimittäin kirjani päälle junassa ja heräsin siihen kun joku tuntematon tyttö ravisteli mua olkapäästä. (Kiitokset sille tytölle, sekin luki kirjaa. Ehkä tapaamme vielä seuraavassa elämässä.)
Mä olin päätynyt Espoon keskukseen.
Mua vitutti ja pelotti ihan sikana. Ei ollut rahaa yötaksaan, tilillä oli 50 centtiä. Soitin siis Marikalle.
Se heräsi unesta, jälkikrapulan mainingeissa. Se kattoi netistä mulle busseja ja mä väärensin itselleni bussilipun sillä samalla tussilla jolla olin aiemmin värittänyt kenkäni.
Emmä mitään bussipysäkiä löytänyt. Kello oli kolme yöllä, ehkä enemmänkin. Ja Marikan katsoman reitin mukaan mun olisi pitänyt silti kävellä yli kolme kilometriä.
Mä siis liftasin. Ei siinä kauan tarvinnut kärjistellä, kun joku otti mut kyytiin j ajoi Kauniaisten rumimpaan taloon.
Paitsi et se oli ihan hullu ja ällö ja pelottava. Hyi! Ei enää ikinä. Rukoilin kaikkia uusia ja vanhoja jumaluuksia ja kun lopulta pääsin kotiin, torjuen lähentelyjä koko automatkan, päätin että_en_enää_ikinä_nukahda_lähijunaan.
Ulkona on kaunis päivä. Taidan lähteä tässä kokkailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti